Mustikka
Monirotuinen (Karjalankarhukoira x Suomenpystykorva)
Tunnettiin myös nimillä: Mutti, Mummeli, Mustilainen, Tuhina, Musti-Kusti ja Muppetti
Syntynyt: 20. tai 21.8.1996 – 29.4.2011
Säkä: 52 cm Paino: 23 kg
harrasti
Mustikka oli luonteeltaan hyvin mielenkiintoinen. Pentuaikana tuntui ettei luupäisempää koiraa olekaan, mutta toisaalta koira oli äärettömän nopea oppimaan asioita. Mustikka oli melkoisen dominoiva narttu, nartut sekä urokset laitettiin riviin ja järjestykseen, jos alkoivat pullistella ja lenkillä nostettiin koipea (vaikka oli narttu), myöskään hampaiden katkeaminen rautaportin läpi tapellessa ei tahtia haittannut. Koira ei kuitenkaan syyttä suotta menettänyt malttiaan ainoastaan sen reviirin rajoille tulevat, hampaitaan esittelevät, koirat saivat kuulla kunniansa. Lenkillä moisiin rähinöitsijöihin ei kiinnitetty mitään huomiota ja ystävälliset koirat, nartut tai urokset, olivat mukavaa leikki seuraa. Mustikan käsittely oli aina helppoa, saadessani sen vietinkin sen kanssa paljon aikaa ja kukaan muu ei sitä alku vuosina edes vienyt lenkille. Olin myöskin jo 11-vuotiaaana sitä mieltä, että koiran tulee antaa omistajan tehdä melkein mitä vain. Ja täytyy todeta että halvemmaksikin tuli raspata itse koiran hampaat hammaskivestä, kuin viedä se eläinlääkäriin nukutettavaksi (vanhan koiran sydämellekin vähemmän rasittavaa).
Aikuistuttuaan aivan mahdottoman energisestä pennusta kasvoi rauhallinen ja hyvätapainen koira, jota saattoi pitää missä vaan vapaana. Tämä koira sai monet kouluttajat ihmettelemään, että miten tuommoinenkin “huonojen” rotujen sekoitus voi osata jotain. Työtähän se vaati ja koira kun ei muutenkaan olisi perinteisillä keinoilla oppinut kaikkea, vaan vaati ohjaajalta mielikuvitusta, kuinka opettaa koiraa joka olisi ainoastaan halunnut sännätä kaiken riistan perään ja vähät välitti jos ohjaaja hävisi näköetäisyydeltä. Muttilaisellahan oli mitä parhain nenä, jolla kyllä kotiin löysi kun ikävä tuli.
Kuitenkin olen erittäin tyytyväinen, että sain ensimmäiseksi koiraksi haasteellisimman koirani, tämä koira opetti koirista, koirien elekielestä, koulutettavuudesta jne minulle enemmän kuin muut tuntemani. Mustikka oli mitä hellyttävin otus ja viisaskin kuin mikä ja sillä tulee olemaan aina erityispaikka sydämessäni.
